Photo credits for Joshfassbind @ Flickr, http://www.flickr.com/photos/joshfassbind/4584323789/sizes/o/in/photostream/
Ennen vanhaan organisaation viestintävastaava oli ainoa, joka sai viestiä. Jos muut halusivat sanoa jotakin virallista tai vähemmän virallista organisaation sidosryhmille, heidän täytyi juoksuttaa se viestintäosastolla pilkun- ja sisällönviilauksessa. Tämä suppilomalli, jossa kaikki informaatio suodattuu viestinnän läpi, on varmasti edelleen vallalla monissa organisaatioissa. Kuitenkin yllätyin hiukan, kun luin Päivi Musakan blogikirjoituksen ProComin blogi Pilkun Paikasta.
“Viestijät viestivät, asiantuntijat asiantuntevat ja antavat tietonsa viestinnän käyttöön.”
Hetkinen, tätäkö me viestijät todella haluamme?
Ajat muuttuvat. Jokainen viestii. Nykyajan asiantuntijaorganisaatio ei ole kasvoton rakennus tai koneisto, vaan elävä, ihmisistä koostuva organismi, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Vuorovaikutus ei tapahdu vain yhden kontaktipinnan kautta, vaan organismi saattaa kurottaa kohti sidosryhmiään tuhansista eri pisteistä. Jokainen organisaation jäsen on potentiaalinen viestijä. Ergo, organisaatio on sosiaalinen.
Tämä on ymmärretty hyvin esimerkiksi IBM:llä, jonka “Social Computing Guidelines” on toiminut esimerkkinä varmasti tuhansille muille sosiaalisen median ohjeistuksille. Näin IBM:llä suhtaudutaan sen tuhansien hard core -asiantuntijoiden viestintään, erityisesti sosiaalisen median kautta:
“Online collaboration platforms are fundamentally changing the way IBMers work and engage with each other, clients and partners.
IBM is increasingly exploring how online discourse through social computing can empower IBMers as global professionals, innovators and citizens. These individual interactions represent a new model: not mass communications, but masses of communicators. Through these interactions, IBM’s greatest asset–the expertise of its employees–can be shared with clients, shareholders, and the communities in which it operates.” Lähde: http://www.ibm.com/blogs/zz/en/guidelines.html
Näin. Kynttilää on turha piilottaa vakan alle. Jos vain viestijällä on lupa viestiä, hukataan valtava potentiaali esimerkiksi organisaation oman osaamisen markkinoinnissa, asiakaspalvelussa, rekrytointiviestinnässä ja ennen kaikkea sisäisessä viestinnässä. Viestintäasiantuntijan rooli on muuttunut peruuttamattomasti portinvartijasta ja tiedottajasta eräänlaiseksi tiedon jakamisen mahdollistajaksi. Sen sijaan, että viestijä yrittäisi tukkia möläyttelevien asiantuntijoiden suita, hänen pitäisi antaa oma osaamisensa asiantuntijan käyttöön.
- “Hei, sinulla on selvästi paljon tietoa asiastasi ja halu jakaa sitä, mutta voisinko antaa pari viestinnällistä vinkkiä?”
- “Blogisi kerää paljon alan lukijoita. Mitä jos kirjoittelisit myös joskus työajalla tuohon korporaation blogiin?”
- “Laitoin pystyyn yhteisen wikin, jonka avulla voimme kerätä ylös hiljaista tietoa organisaation sisällä. Ei tarvitsisi aina keksiä pyörää uudestaan.”
Niin, rapatessa varmasti roiskuu, mutta pienellä ohjauksella, kannustamisella ja selkeällä ohjeistuksella ne pahimmat sammakot saattaisivat kuitenkin pysyä kurissa. Jos organisaatio antaa jäsentensä lähettää sähköpostia talon ulkopuolelle, ei pitäisi olla mitään syytä kieltää viestimistä asiantuntijaroolissa. Se ei tarkoita, että jokaisella olisi lupa antaa virallisia lausuntoja organisaation nimissä. Jokaisella on kuitenkin oikeus esittää henkilökohtaisia mielipiteitään ammattiroolissa, omana itsenään, mutta kuitenkin organisaationsa osana. Kytkös organisaatioon on joka tapauksessa usein julkinen, joten siitä on parasta kertoa avoimuuden nimissä.
Jokainen katsoo tätä tietenkin omasta näkökulmastaan, ja minun on vaikea asettua esimerkiksi julkishallinnon viestijän saappaisiin. Uskon kuitenkin, että myös nämä perinteisesti jäykemmät organisaatiot kehittyvät ennen pitkää kuvailemaani suuntaan – jos viestintäihmiset vain sen muutoksen sallivat.
Mitä mieltä olette, annetaanko asiantuntijan kertoa itse vai pyydetäänkö häntä lähettämään viisi ranskalaista viivaa viestintäosastolle?
Tuukka Rantamäki
Kristiina Sofia Tolvanen
Noora Kykkänen
Mahtava teksti. Juuri näin! Kontrollin ajat ovat ohi. Esimerkiksi muistaako joku viime kesäisen Linnanmäen viestintäcasen? Väittäisin, että se oli täysin omalla kontrolloivalla viestinnän johtamisella aiheutettu ongelma.
Kittos Aleksi! Linnanmäen casessa ongelma oli viestintää syvemmällä, itse organisaatiokulttuurissa. Mutta viestinnällisiin seikkoihin se homma toki lopulta laukesi.
Mutta eikö sitä kulttuuria luonut policy, joka kielsi ja rajoitti henkilökunnan viestintää? Niitä kirjallisia ohjeitahan muistaakseni myös käytiin tv-jutussa läpi. Ja luotaus olisi paljastanut ikävät puolet henkilökunnan ilmapiiristä? Olisivat tarvinneet nohevaa viestintäkonsulttia neuvomassa, että ei näin, vaan näin.
Niinpä. On mielenkiintoista, että monessa paikassa viestintä oikein haluaa itselleen jarrumiehen roolin, vaikka viestinnän pitäisi olla strategian, vaikuttamisen ja kaiken tekemisen tukija ja mahdollistaja.
Jarrumies ja Linnanmäki. Pun intended?
Eilen keskusteltiin ProComin sisäisen viestinnän jaoksessa siitä, pitäisikö käsite sisäinen viestintä muuttaa kokonaan työyhteisöviestinnäksi. Vanhat käsitteet kun tuppaa ylläpitämään totuttuja toimintatapoja. Työyhteisöviestinnässä jokaisella asiantuntijalla on viestintärooli ja ennenkaikkea vastuu. Ja jokainenhan meistä on oman työmme asiantuntija, vaikkei sitä tittelissä lukisikaan. Kysymys on paljon laajemmasta tietoflowsta kuin viestinnän sisäisistä tiedotteista. Tässä ollaan isojen muutosten äärellä, hitaasti mutta varmasti. Ehkä ProCom voisi näyttää mallia muuttamalla jaoksen nimen?
Nimen vaihtaminen saattaisi olla ensimäinen askel oikeaan suuntaan, vaikka ei toki mikään ratkaisu. Yksi hyvä esimerkki sisäisen viestinnän [sic] ja tiedonjaon modernista mallista on Intunexin softa, xTune. http://intunex.fi/
Toki uuden käsitteen myötä pitäisi muuttaa myös toimintatapoja ja ajattelua. Ei mikään helppo projekti. Kiinnostava tuo xTune, onko sulla kokemuksia siitä?
Ei kokemuksia, mutta mielenkiintoinen start-up, joka on selkeästi on löytänyt oman juttunsa…
Päivitysilmoitus: Faksin viereltä avoimuuden evankelistaksi | Diginatiivi
On viestijä sitten viestintäosasto tai asiantuntija itse, niin ongelmana tuntuun olevan myös viestin kasvottomuus ja tylsyys. Viesti ei vain herätä haluttua huomiota.
Asiantuntijat harvoin uskaltavat olla mieltä ja laittaa itseään likoon. Mitä suuremmissa määrin asiantuntija tekee tutkimustyötä, sitä vähemmän hän uskaltaa kirjoittaa omaa mielipidettään. Viestintäosasto vuorostaan kirjoittaa asiasta organisaation arvoja ja strategiaa noudattaen, jolloin viestistä tulee automaattisesti luotaan työntävä.
Kannatan IBM:n kaltaista masses of communicators-mallia.
Osuit Lauri naulankantaan. Mielestäni avainasemassa on kohderyhmän huomio ja kiinnostus, sisältö tulee asiantuntijalta ja viestinnän ammattilainen on coach, joka valmentaa, hioo ja tukee asiantuntijoiden viestintää. Sitten hyvässä tapauksessa lopputulos on jotain tällaista: http://vimeo.com/24416103
Hyvä sisältömarkkinointi yhdistää näiden kahden tahon osaamisen: asiantuntija tuottaa kohderyhmän kannalta kiinnostavaa ja hyödyllistä sisältöä, viestijä vastaa siitä, että sisältö löytää kohderyhmänsä. Kun mukaan heitetään vielä a) asiakaspalvelu, jonka työ helpottuu asiakkaiden konkreettisia ongelmia ratkaisevan sisällön ansiosta ja b) myynti, jolle kiltti viestijäsetä kerää sisällön avulla nipun liidejä, aletaan puhua oikeasti yhteen hiileen puhaltamisesta. Muistetaan, että sitä viestintää tai markkinointia ei tehdä niiden itsensä vuoksi, vaan tavoitteiden pitäisi aina olla selkeitä ja kokonaisuutta tukevia.
Päivitysilmoitus: Tieto on valttia | Kohina